

Virpi Karjalainen
Rakastan työtäni ja nautin siitä, että näen mitä se saa aikaan.
Ongelmat, joita syntyy stressaavissa ja kilpailuhenkisissä ympäristöissä työskentelystä, ovat minulle tuttuja. Olen työskennellyt yli 20 vuotta yritysmaailmassa ja perustanut parikin yritystä. Samaan aikaan olen työskennellyt myös hyvinvoinnin parissa, joten tunnen omakohtaisesti ongelmat, joita syntyy useamman uran yhdistämisestä ja niiden maailmojen vaatimuksista. Useamman todella stressaavan vuoden läpikäyneenä minulla on runsaasti henkilökohtaista kokemusta stressinhallinnasta.
Minulle on suuri ilo ja kunnia voimaannuttaa ihmisiä ja auttaa heitä terapian ja valmennuksen avulla löytämään oma ainutlaatuisuutensa niin, että he voivat elää sellaista elämää, mitä haluavat.
Teen töitä tiiviisti jokaisen asiakkaan kanssa niin, että tunnistan heidän tarpeensa ja voin räätälöidä heille henkilökohtaisen terapia- ja valmennusohjelman, jolla he saavuttavat nopeita ja pysyviä muutoksia.
Ajatus DoLife:n perustamisesta - lyhennys Drishti on Life:sta, missä drishti tarkoittaa keskittymispistettä - syntyi samoihin aikoihin, kun kaksi minulle hyvin läheistä ihmistä sai diagnoosin parantumattomasta sairaudesta vuonna 2016. Elämä on arvokkain aarteemme ja siksi toivon voivani palvella ihmisiä, auttaen heitä käyttämään aikansa tässä elämässä mahdollisimman hyvin.
Missioni on auttaa sinua pääsemään irti mielen jumeista ja löytämään taas vapauden ja elämänilon, käyttäen menetelmiä, jotka toimivat nopeasti ja saavat aikaan pysyviä muutoksia.
Sen lisäksi, että olen DoLife Method -valmentaja, Rapid Transformational -terapeutti ja -valmentaja ja sertifioitu hypnoterapeutti, olen myös auktorisoitu astangajoogaopettaja ja sertifioitu iRest® Yoga Nidra -opettaja, Reiki Master sekä Kauppatieteen maisteri.
Olen opettanut astangajoogaa yli 25 vuotta ja pidän edelleen viikkotunteja DoLife Joogastudiolla Lauttasaaressa. Opetan myös syvärentouttavaa iRest® Yoga Nidra -meditaatiota sekä etänä, että lähitunneilla. Voit varata minulta myös yksityistunteja. Katso kurssi- ja retriittitarjontamme.



